http://fi.wikipedia.org/wiki/%C5%8Cran_k%C5%8Dk%C5%8D_host_club
Ōran kōkō host club
桜蘭高校ホスト部 - Ouran High School Host Club
on japanilainen, Bisco Hatorin luoma mangasarja, josta on tehty myös anime versio. Mangasarjan ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2003 ja se jatkuu edelleen. Animesarja ilmestyi 2006. Sarja keskittyy lukioikäiseen kaveriporukkaan, jotka kaikki työskentelevät samassa klubissa.
Juoni
VAROITUS: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
Haruhi Fujioka on melko köyhästä perheestä lähtöisin oleva ahkera opiskelija, joka kamppailee tiensä rikkaiden suosimaan Ouranin lukioon. Sisään tähän Ouraniin hän pääsi vain älynsä ansiosta, vaikka hänellä ei ole edes varaa ostaa koulun virallista koulupukua!
Haruhin saapuessa Ouraniin, joutuu hän kohtaamaan täysin erilaisen ajatusmaailman. Haruhi, joka pitää opiskelua suuressa arvossa, eksyy Ouran High School Host Club -nimiseen kerhoon, jonka jäsenet näyttävät olevan lukiossa vain leikkiäkseen. Kerhon hän kohtaa ensimmäistä kertaa etsiessään itselleen rauhallista lukusalia, mutta eksyykin kolmanteen musiikkiluokkaan. Siellä majaa pitää koulun kuuluisa Host Club, kuudesta bishounenista koostuva ryhmä, jonka aika ja budjetit menevät koulun tyttöjen viihdyttämiseen. Haruhi yrittää poistua paikalta, mutta epähuomiossaan rikkoo kahdeksan miljoonan jenin arvoisen vaasin, jota hänellä ei ole varaa maksaa takaisin. Host Clubin jäsenet päättävät, että Haruhin on liityttävä Host Clubin juoksupojaksi, jotta voisi maksaa velkansa. Pian käy kuitenkin ilmi, että Haruhissa on ainesta muuhunkin kuin kahvinhakuun. Niinpä Host Club lahjoittaa hänelle koulun koulupuvun, piilolinssit ja hiustenleikkuun. Näin alkaa Haruhin työ Host Clubin jäsenenä, viihdyttäjänä. Matkaan kuitenkin sattuu pieni mutka, kun Haruhista paljastuu jotain täysin odottamatonta - Haruhi nimittäin on tyttö, eikä näin ollen sopiva Host Cubin jäseneksi. Host Club päättää kuitenkin salata Haruhin sukupuolen, sillä onhan hänellä vielä velka maksettavanaan ja ihailijoitakin hän on jo ehtinyt poikana saamaan. Jakso jaksolta jokainen Host Clubin jäsen näyttää uppoavan syvemmälle soppaan nimeltä Haruhi, ja seikkailu voi alkaa.
Sarjan hahmoja
- Haruhi Fujioka - Host Clubin uusin jäsen, joka on kotoisin melko köyhästä perheestä. Pääsi lukioon älykkyytensä avulla. Host Clubin "Luonnollinen -tyyppi", joka ikävöi yhä 10 vuotta sitten kuollutta äitiään. Sarjan päähenkilö ja varmasti mieleenpainuva hahmo.
- Tamaki Suoh - Host Clubin "kuningas", perustaja ja "isä". "Prinssi -tyyppi", joka rakastaa kun häntä itseään ylistetään. Puoliksi ranskalainen ja puoliksi japanilainen sekä taitava soittamaan pianoa. Hyvin tunteellinen eikä peittele sitä, silti vakavakin puoli maustaa tätä pakkausta aika ajoin. Toivoton idiootti. Ihastunut Haruhiin, mustasukkainen jos näkee Haruhin jonkun muun kanssa.
- Kyoya Ootori - (lausutaan "Kjoja") Host Clubin varapresidentti ja "äiti". "Cool -tyyppi", joka hoitaa myynnit ja budjetit. Hänellä on kaksi isoveljeä ja yksi isosisko. Juonikas ja rahanhimoinen kuuluisasta suvusta, mutta sisimmiltään silti aika mukava ihminen. Kyouya ei ole aamuihmisiä ja herää usein huonolla tuulella. Hän on myös juonikkuutensa ja pelottavuutensa takia saanut Haruhilta lempinimen "varjokuningas" On taitava erottamaan väärennöksiä.
- Hikaru Hitachiin - Vanhempi Hitachiin kaksosista. "Pikku Piru -tyyppi" yhdessä veljensä Kaorun kanssa sekä se "seme". Haruhin sanojen mukaan Hikaru on astetta ilkeämpi, kuin Kaoru. Pitää kepposten tekemisestä, eikä tulisi toimeen ilman veljeään. Silti pikkuhiljaa oppii viihtymään muidenkin seurassa. Hikaru tykkää aika paljonkin Haruhista. Käyttää yleensä hihatonta paitaa.
- Kaoru Hitachiin - Nuorempi Hitachiin kaksosista. "Pikku Piru -tyyppi" yhdessä veljensä Hikarun kanssa sekä se "uke". Sosiaalisempi kuin veljensä ja osaa myös rauhoittua. Pitää kepposten tekemisestä. Tulee toimeen aika ajoin ilman veljeään, mutta silti viihtyy parhaiten tämän seurassa. Katseita sulattava tyyppi. Kaoru yrittää koko ajan saada Hikarua ja Haruhia olemaan kahdestaan. Käyttää yleensä villapaitaa.
- Mitsukuni Haninozuka - Kolmannen vuoden seniori-opiskelija, vaikka näyttää aivan pikkupojalta! "Loli Shota -tyyppi" joka kantaa aina mukanaan Usa-chan pehmopupuaan. Pitää kakuista ja kaikesta makeasta. Tunnetaan paremmin lempinimellä Honey (Hunny). Honey on myös Karate mestari (ja piti ennen Karate clubia ala-astella mutta Tamaki houkutteli hänet mukaan Host Clubiin)Hänellä on aivan oma taktiikkansa ja voittaa kenet tahansa( sai karatemestari-isältään luvan liittyä host-clubiin voitettuaan tämän taistelussa) hänellä on myös veli joka luulee häntä alieniksi koska Mitskuni voi syödä kolmekin 10-kerroksista kakkua alle 5 sekunnissa!
- Takashi Morinozuka - Honeyn serkku ja kolmannen vuoden opiskelija itsekin. Puhuu vähän ja ajattelee paljon. "Villi -tyyppi", jonka elämä pyörii Honeyn ympärillä. Hän suojelee tätä ja tekee mitä vain tämän vuoksi. Tunnetaan paremmin lempinimellä Mori. Seurasi Honeyta Host-Clubiin ja on taitava miekkailija Omia käsityksiäni sarjasta Oma käsitykseni sarjasta on huima. Haruhi Fujioka on tyttö joka on kotoisin köyhästä perheestä j liitty Host Clubiin. Sarja on piirretty upeasti ja animaatio on sulavaa. Itse pidän eniten Hitchiin kaksosita, Hikarusta ja Kaorusta, taitsvat olla suosikkejani! ;) Sarjan kaikki 26 osaa ovat upeita, eivätkä hahmojen äänet muutu matkan aikana, se saa sarjan kukoistamaan, jos sarjan hahmojen äänet vaihtuvat kesken kaiken, sarjasta tulee hyvin sekava. (Opin tuon englannin ääni opeissa, hahmon ääni muuttui ainakin 2 kertaa :O) Sarjalle annan täydet
tähteä :)
- Muutama kuva hahmoista:
Haruhi Fujioka
Tamaki Suoh
Mitsukuni Harinozuka ''Honey''
Takashi Morinozuka ''Mori''
Kyoya Ootori
Kaoru Hitachiin ♥
Hikaru Hitachiin ♥♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti